Et ehkä itse huomaa, mutta minä huomaan.
Kiinnostaako sinua edes huomata, en tiedä.
Tuntuu, että loittonet minusta päivä päivältä,
mutta se olen minä, joka loittonee sinusta.
En tee sitä tarkoituksella, se vain tapahtuu,
kun et anna minulle aikaa, vaikka haluaisitkin,
aikaa ei ole, mitä antaa.
Tiedän sen, mutta en hyväksy sitä... ehkä...
ehkä vielä joskus sinulla on minulle aikaa,
ennen kuin on liian myöhäistä,
meille molemmille.
Kuitenkaan en pysty olemaan myöntämättä,
että olet parasta ikinä minulle tapahtunutta.
Miksi siis pelkään? Pelkään, koska tiedän...
tiedän mitä tapahtuu jos sinua ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti