Hah, on helppoa kun osaa.
Taitavat eivät alistu,
voittaja ei häviä.
Vituttaako?

Vapisevat kädet eivät pitkään kirjoittaneet.
Kädet odottivat, että ahneus antaa periksi.
Huomiota ne kerjäsivät, eivät ääneen sanoneet.
Kärsivällisesti odottivat, kynän heräämistä.

Tarttuivat toimeen ja piirsivät varoen,
a-kirjaimen, lopun alun merkiksi.
Oli täyttävää, humalluttavaa,
melkein jopa kiellettyä.

Laski kynän, katsoi työtään.
Tyytyväiset sormet kävivät läpi paperin pinnan,
kokeilivat uomaa, jonka hento kynän painallus,
eteenpäin soutava arvoituksen maku oli jättänyt:
Auta minua, en osaa enää kirjoittaa.

Bensan katkuinen rakkaus.
Karvas suudelma,
piikikkäät huulet.
Saanko maistaa taas tuskaasi?
Piehtaroida loassa ja mullassa.
Murenevista unelmista rakensimme majan,
se oli yksinäinen, yhteinen kotimme.

Koti ovellamme ei palanut valo.
Elämässämme ei ollut tervetullutta.
Olimme onnetoman ja onnelisen unelma,
sieluja täynnä uskoa huomisesta,
tyhjyyttä eilisen päivän.
Heikkouteni tuki sinua,
vahvuutesi minut kantoi.
Pääsimme aina puoli matkaan,
muttemme ikinä perille.

Oli kaatuvan osa kaatua.
Murenevan osa murentua.
Heikon heikentyä,
kuolevan kadota,
uskovan pettyä.

Ei syytellä,
muistellaan.
Ei vihata,
kaivataan.
Ei hylätä,
odotetaan.

Katson silmien syvää mustaa ja mietin:
Silmät ovat sielun peili, sanoi joku viisas.
En näe silmissä sielua, en tunne silmissä lämpöä.
Anelevaa paloa, soihtua kuitenkaan en näe.
Silmät hukkuvat sielujen mereen.
Ei vastauksia.
Pelkään olemattomuutta ja huomaan,
kuinka olen paennut ruumiistani.
Päässäni soi laulu, sanoja en voi muistaa.
Kerran osasin sen laulun, lauloin sitä aina,
syksyt muuttuivat valkeiksi,
huulesi olivat siloiset.
Rakkautta mieli kaipaa,
välittämistä,
sinua odottaa.

On kuolematon rakkaus, riipii verille.
Piilossa luolassa lymyää,
hautausmaalla makaa ruumis, vailla eloa,
kuollut.
Pelkään, kaipaan sinun luoksesi.
En uskalla kuitenkaan sitä ääneen sanoa,
tai hiljaa edes miettiä, sillä henkeni karkaa.
Hengityksen tiheys, sykkeen syvyys.
Kuolema avaa silmät, mutta liian myöhään.
Olisipa totuus kertonut minulle syyn ja seurauksen,
olisinpa kuunnellut, kun sydämeni oli vielä tulessa.
Nyt on jäljellä vain hapan maa,
niitetty pelto, kaskettu sydän.
Kuka istuttaisi uuden onnen?
Kuka rakentaisi uuden sielun?

Palaset ovat olemassa.
Osa niistä on karkuteillä.
Sinulla on tärkein,
rakkaus,
ymmärrys.