Surulliset silmät hehkuvat yössä.
Etsien paikkaansa, etsien aikaansa.
Se elämän valo, hehku,
joka luodessa on annettu,
on kadonnut, kaikonnut,
jättäen jälkeensä vain syvät arvet sieluun,
jotka aika ajoin repeävät auki
ja vuotavat tuota syvää mustaa surua.

Verta, jonka mukana iloiset muistot,
lapsuuden viattomuuden hetket katoavat.
Jäljellä on vain tyhjä sielu, tyhjät silmät.
Nuo silmät hehkuvat vain mustaa valoa,
menetettyä toivoa, tyhjyyttä täynnä tuskaa.

Nämä syvän surun murtamat,
ennen niin sinenkauniit silmät,
kuitenkin jatkavat etsimistä.
Eivät lopeta ikinä,
ennen kuin tuo silmien lämpö
taas löytää tämän yksinäisen sielun luo.