14. Päivä

Kansioihin kirjaan salaisuuteni.
Huuleni avaan ne peittääkseni.
Arkistoituna ne odottavat,
että joku tulisi ja ne lukisi.
Kyyneleeni säilön purkkeihin,
kuin punajuuret etikkaan.
Purkeista jokaisen nimeän erikseen,
aakkosittain ne järjestän.

Nauru on ase, puolustuskeino.
Sitä käytän omaksi turvaksi.
Ilosta hyppiessäni, hetkestä nauttiessani,
tiedän, että salaisuuteni ovat turvatut.
Viikot vierivät muuttuen vuosiksi.
Murheeni katoavat ajan jalkoihin.
Tiedän kuitenkin,
että vielä on kyyneleeni maahan vuotava.

Jokin päivä, arkistoni avataan,
kansioni esiin kaivetaan.
Silloin tietää saa totuuden,
joka sen kuulla haluaa.
On ilon ja surun sekamelska,
arvaamattomat tunteet.
Kuolettava kylmyys,
saa silloin kehoni vallata.
Olen vihdoin valmis.